Mä oon atm jotenkin extra turhautunut omaan kroppaani, musta ei tunnu hyvältä omassa vartalossani.
Oon taistellu 2016 loppuvuoden loukkaantumisesta asti, lapa ja olkapää kuvattiin sillon, magneettikuvaaja sanoi että "tätä aluetta ei pysty kunnolla kuvaamaan" mutta kuvattiin silti ja raportissa lukee ettei mitään vikaa ole. 2017 vuoden alussa kuitenkin olkapäähän laitettiin kortisoonipiikki bursiitti tulehduksen takia (vaikka mitään vikaa ei pitäny olla) ja se auttoi hetkellisesti. Kävin myös fyssarilla joka diagnosoi ongelman ryhti virheeksi mutten saanut mitään ohjeita ongelman korjaamiseksi. 2017 alkuvuosi, kevät ja kesä meni ihan fine, treenasin joten kuten ja olo oli ihan ok. Loppuvuodesta taas treenaaminen vähän jäi ja 2018 alkuvuodesta muutin tänne kauas ja tuntuu, että siitä asti olen ollu fyysisesti ihan todella väsynyt. Koulun ja aamu herätysten alettua en oo jaksanu tehdä yhtään mitään. Nyt taas olkapää on alkanut vaivata ja kerran kävin lääkärissä joka määräsi buranaa 3krt/pvä ja lähetteen fyssarille. Fyssarilta sain ohjeet lavan lihasten vahvistamiseen, mutta 8h klinikkapäivien jälkeen kipu on ollut niin kova etten ole harjotteita pystynyt tekemään.
Tälläviikolla teoriatunnilla käytiin läpi mun tilannetta ja tehtiin erilaisia testejä jonka tulokset viittaa infran ja supran mikrorepeämiin, trapsin ja romppareiden heikkouden lisäksi.
Jotenkin on vaan sellanen olo et olen tuomittu kärsimään tästä ongelmasta hamaan loppuun asti enkä ikinä pysty tekemään hierojan töitä päivä työkseni, tai yhtään mitään muutakaan koska en pysty ongelmaa korjaamaan😭
Haluaisin vaan käydä koulun loppuun ja valmistua samaan aikaan kun muutkin, mutta nyt se tuntuu aika utopistiselta ajatukselta. Entiedä mikä olis järkevintä tässä vaiheessa, mennä lääkäriin vaatimaan ultraääni kuvausta vai koittaa vaan tuskasta huolimatta suorittaa klinikkapäiviä ja koittaa saada itteni kuntoon koulun loputtua..
Koen aikasemmin olleeni kroppani kanssa suht varma, mutta nyt tuntuu ihan hirveelle. Kellään ei varmaan ole mitään taikakeinoa näihin asioihin, eikä kukaan voi tehdä mitään paitsi minä itse ja sekös karmeelta tuntuukin.
En mä tiedä, pakko vaan kirjottaa ja päästää höyryjä ulos. Auttoiko? No ei oikeestaan, mutta eteenpäin sano mummo lumessa.
