Eka oma koti ja se pitsa paloi:D

Viimeinen ilta ekassa omassa kodissa, vain flunssa ja kuume seuranani. Lähes kaikki tavarat odottaa jo uudessa kodissa, kahvinkeitin, kuppi, lautanen ja nukkumispatja on enää täällä.
Lämmitän uunissa parhaillaan pitsaa jota haimme äitin ja poikien kanssa päivällä viimeisen täällä vietetyn päivän kunniaksi.
Kotona kaikuu ja verhotkin on jo pakattu joten naapureilla on suora näköyhteys mun kämppään kun haahuilen täällä kuumetokkurassa:D
Viisi kuukautta kaupunkilaisena meni hirvittävän nopeasti, niin paljon opin ja niin paljon sain.
Sain viettää melkein päivittäin aikaani perheenjäsenteni kanssa, niin monta hyvää hetkeä, keskusteluja elämästä ja kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä.
Kukaan ei odottanut mua iltaisin kotiin, eikä näköjään vahtinut sitä pitsaa siellä uunissa:DD
Mä olen enemmän kuin kiitollinen tästä ajasta, tähän aikaan mahtui niin paljon hyviä asioita ja hetkiä etten kykene teille edes kertomaan.
Monet ihmiset osoittivat mitä todella ovat, mä olen kiitollinen myös niistä vaikeuksista joita tänä aikana kohtasin, ne kasvatti mua ja opetti asioita joita mun piti oppia.
Opin myös sen, että rakkaus kestää myös välimatkan, helppoa ei ollut, mutta periksi ei ole annettu.
On aika siirtyä eteenpäin kohti uutta tuntematonta jälleen kerran.
 En edelleenkään tiedä missä olen 5vuoden päästä, tai edes vuoden päästä, mutta kotikaupunkiin voin aina palata.

Lopuksi, family forever for always no matter what<3

Pelkoa ja pesäpallomailoja

Kun puhuminen ei enää auta on pakko kirjoittaa.
Tänään sanoin että haluaisin kirjoittaa mutten uskalla, pelkään päätyväni jollekkin listalle ja jotain kamalaa tapahtuu, pelkoa ne haluavatkin kylvää, mutta onko se normaalia tai oikein joutua joka päivä elämään pelossa?
Viimeaikaiset tapahtumat on saanut mut pelkäämään, säpsähdän melkein jokaista ihmistä kotimatkallani, puristan kauppakassia kovemmin kädessäni kuullessani auton, polkupyörän tai askelten äänen miettien, että onneksi on jotain millä voi itseään puolustaa edes vähän. Kotiin päästyäni huokaisen helpotuksesta, että selvisin tänäänkin.
 Selaan netistä pesäpallomailoja ja etsin sopivan kokoista jota voisin kätevästi kuljettaa joka päivä mukanani. Mietin olisiko etälamautin, pamppu vai pesari paras puolustukseen, tutkin taistelulajien alkeiskurssien alkamis päiviä ja hintoja.
Ennen pelkäsin humalaisia, sitten raiskatuksi tulemista ja tänäpäivänä, että joku tulee ja vie mun tai mun läheisen hengen täysin syyttä suotta.
Onko oikein joutua pelkäämään omassa kotimaassaan keskellä kirkasta päivää? Onko oikein joutua miettimään mitä enää uskaltaa sanoa saatikka kirjoittaa?
Onko oikein, että joutuu muistuttamaan läheisiään kun ovat kauppaan lähdössä, että olkaa varovaisia ja varuillanne?
Mä haluan aina ymmärtää kaikkea, mutta nyt mun ymmärrys ei enää riitä..
Mä en halua pelätä, en halua joutua olemaan varuillani kokoajan missä ikinä liikunkin. Mä en halua joutua olemaan huolissani läheisistäni ja pelkäämään heidän puolestaan..
Mä haluan että joku tekee tällä asialle jotain ja kantaa vastuun.