En oo kirjottanu pitkään pitkään aikaan. Yhden henkilön toimesta tää blogi tuli puheeksi ja siitä asti oon miettiny et pitäiskö alkaa taas kirjottaa. En mä tiedä onko mulla paljon mitään sanottavaa tai asioita joita haluan tuoda julki, saatikka lukeeko näitä kukaan muu ku Äiti ja Iskä, mutta kirjottaminen on aina ollu mulle keino purkaa päätä joten miksei.
Luin vanhoja luonnoksia jotka olen syystä tai toisesta jättänyt aikanaan julkaisematta ja ajattelin niitäkin ihan nostalgia mielessä laittaa, hauska lukea vanhoja juttuja ja palata niihin hetkiin, mutta on joukossa aika synkkääkin settiä jotka alkaa ahdistaa ja niitä en koskaan julkaise.
Entiiä pitäiskö kertoa mitä viimisen kahden vuoden aikana on tapahtunu, siitä tulis kyllä enemminkin kirja kun blogiteksti, mutta voisin yrittää tiivistää ainakin suurimmat mullistukset vuosien varrelta.
Tosiaan alotin ravintola-alan työt reilu kaksi vuotta sitten, kun Jyväskylästä palasin takas synnyin kaupunkiini. Oon viihtyny ihan todella hyvin! Tykkään mun työstä, työpaikasta, työkavereista ja asiakkaista! Mä oon kuvitellu ettei voi olla työpaikkaa jossa viihdyn, kun oon ehkä tuuliviiri tai jotain mut kyllästyn asioihin todella nopeasti.:D Mutta maailman kaikkeus tai mikälie johdatti mut paikkaan jossa mun on hyvä olla, ja mun on jotenkin kokonaisvaltaisesti tällä hetkellä hyvä olla. Viimevuonna päättyi mun pisin parisuhde ikinä. Se kyllä pisti elämän tavallaan kokonaan uusiksi, vaikka asun edelleen samassa asunnossa ja oon samassa työpaikka ku ennenkin, mutta todella paljon asioita muuttui arjessa ja elämässä. En edes muista loppuvuodesta ihan hirveesti asioita, tuntuu, että menin sumussa ja vasta tän vuoden puolella sain kasattua itteni takaisin ja pystyn nauttimaan elämästä taas! Ja olen mä kyllä nauttinu! Oon menny ja tullu ja ollu, enemmän ku koko aikuisiällä (aikuista musta ei ikinä tule, vieläkään.) ja oon tehnyt paljon asioita joita en oo ikinä ennen tehnyt! Oon viettäny ihan huikeita hetkiä kavereitten kanssa juhlien tai ihan vaan hiljaa laiturilla istuen ja olen niin onnellinen kun voin niin tehdä!
Keväällä päätin, että joko mä tavottelen mun unelmia urheilun suhteen tai sitten mä vaan lopetan kokonaan. Ja lopettaminen ei ole vaihtoehto joten jäljelle jäi vaan tehtävä: oikean valmentajan löytäminen. Entiedä oliko maailman kaikkeus vai mikä taas mun puolella, mutta valmentaja löytyi yllättävän helposti, vähän niinkuin sattuman kautta tai kohtalon johdattelemana. Tavattiin ja hän tuntui just oikeelta henkilöltä. Oon nyt treenannut hänen ohjeistuksella n. 4kk ja elän senkin suhteen mun parasta elämää! Oon vaan niin ilonen etten luovuttanu ja että mulla on backuppina ja koutsina mahtava tyyppi!:) Kohti unelmia ja sillee:)
Parin päivän päästä tulee myös vuosi siitä, kun mun elämään tuli eräs erittäin merkittävä tyyppi jota rakastan niin niiiiin paljon! Toteutin pitkäaikasen unelmani, kun koin, että sille on oikee aika jos sellasta koskaan onkaan. Minun rakas Lasse kisse täytti toukokuussa vuoden ja nyt tulee vuosi yhteiseloa kuluneeksi. Hän oli maailman pienin kissavauva kun saapui kotiin, mutta nyt hän on jo varmaan vajaa 8kilonen kollin rotjake, silti mamman vauvva aina. :D Olen myös maailman onnellisin hänestä. Ei ole kotia ilman kissaa.
Siinäpä ne suurimmat käänteet viimevuosilta, paljon sekavaa hyppivää tekstiä, olkaa hyvät pitkästä aikaa:D Aijon kyllä jatkaa tänne kirjottamista taas:)
Vanha kunno,
Peace out!
