On pitäny kirjottaa monesti, oon saanu aina muutaman lauseen aikaseks ku oon alkanu kertoilla mitä sit viime kerran on tapahtunu. Ne kirjotukset on jääny kesken, koska on tapahtunu niin paljon. Tänään mulla oli ihan hyvä päivä, ei tullu kiire töihin, aamu suju ihan kivasti ja kaikkee, mut sit yks ystävä tuli käymäån töissä ja oli tosi synkän olonen, se laukas mussa jotain ja en oo saanu sen jälkeen koottua itteeni kasaan. Laitin hänelle viestin ja sanoi olevansa kunnossa, huono päivä vaan ja sellasta, mut toisen näkeminen tollasissa tunnelmissa muistutti siitä mitä on tapahtunu. Mua surettaa ihan hirveesti, että joku tekee elämässään lopullisen ratkasun, ettei anna enää tulevaisuudelle mahdollisuutta. Tää aihe on koskettanu mua läheltä esiteinistä asti läheisten kautta ja en oo koskaan päässy eroon siitä pelosta et mitä jos. Haluaisin kyllä päästä ja haluisin, että kaikilla olis hyvä olla ja ihmiset hakis apua jos näyttää synkältä. Tiiän et mun pitäis päästää irti tietyistä peloista ja suruista, ettei olis sellasta jotain synkkää, että vois aina kulkea valossa. Ei pitäis epäröidä ja jossitella.
Mä oon kyllä kasvanu ihmisenä ihan tosi paljon tänvuoden aikana, en ois voinu kuvitella tammikuussa et oon tälläsessä tilanteessa tänään. En ois uskonu, että koskaan enää pystyn päästämään jonkun tällä tavalla mun lähelle, et voisin luottaa keneenkään näin, et voisin olla oma itteni, nukkua jonkun vieressä levollisesti tai kokemaan sellasta turvaa kenenkään lähellä. Mut niin vaan kävi, universumi toi mun elämään yhtäkkiä jotain todella upeeta. Kaikki on jotenki niin erilaista ku koskaan ennen kenenlään kanssa ja oon ollu ihan tosi onnellinen. Hänen myötä mä oon kasvanu parisuhde ajattelussa paljon, kun huomaa, että jonku kanssa voi olla turvassa ja oma ittensä ni oon päässy pitkälle vanhoista jutuista. En haluu olla enää katkera kokemastani vaan miettiä sitä elettynä elämänä ja opettavaisina kokemuksina, en mä lämmöllä muistele, mut ei kai tarviikkaan. Oon päästäny irti siitä ajoittaisesta vihasta, tottakai jotkut asiat saa triggeröitymään edelleen, mutta työstän asiaa aina niinä hetkinä ja kerron miltä musta tuntuu.
Mun ystävä on ollu tosi isona tukena mun henkisessä kasvamisessa, ollaan lähennetty paljon tänvuoden aikana, mä sanon sitä mun laskuvarjoks, sellanen ystävä jonka kaltasta mulla ei oo koskaan ennen ollu. Ollaan puhuttu tuntikausia millon merenrannalla, millon metsässä, ollaan rullattu Rauman katuja kesän aikana auringon paisteessa ja kaatosateessa, jokainen reissu on ollu oma seikkailunsa. Välillä on ollu äärimmäistä turhautumista, maailman tuskaa ja välillä taas nauru raikaa ja kevyt fiilis, silti joka kerta on ollu kevyempi olla kotiin palatessa. Jokainen tarviis elämäänsä ihmisiä jotka antaa energiaa eikä vie sitä. Ihmisiä jotka kulkee valon kanssa. Jotkut ihmiset jotka on kulkenu mun kanssa vuosikausia on nyt jäänyt taka-alalle ja jotkut tullu paljon lähemmäs, se, että joku on ollu pitkään sun elämässä ei tarkota sitä että sen pitäs aina ja ikuisesti olla, asiat ja elämät muuttuu ja me toivottasti paremmiksi muutosten myötä, ja toiset katkeroituu elämän varrella ja sellaiset mä haluan jättää taakseni.
Mä oon tosi onnekas, että universumi on tuonu mun elämään ihmisiä, sellaisia joiden kanssa mä voin kasvaa.
✌️
